Paguli: "I can't wait until I'm a grown up!"

"Mita aiot tehda sitten aikuisena?"

P: "When I'm a grown up I'm going to just play with my children all the time."

Tata keskustelua edelsi riita minun ystavani luo lahtemisesta, Paguli kun mieluummin leikkisi kotona, varsinkin kun ystavallani on Pagulia melkein vuoden nuorempi tytto jonka seurasta Paguli ei pahemmin valita. "When she's three I might like to play with her."

Lisaa kysymyksia Pagulilta:

"Mutta aiti, miksi tama maailma on niin vanha?" "Mutta P(aras)K(averi) sanoo etta se ei ole vanha"

"But Mummy, why are there bugs in the world?"

Ja viela imetyksesta. Se jatkuu toistaiseksi - Paguli taitaa olla spektrumin 'avid nurser' paasta, harvemmin minakaan kuulen/luen yli kolmevuotiaasta joka haluaa imea viela useasti yolla, muutaman kerran paivalla seka aina nukkumaanmennessa (ei paivaunille). Tahan pitaa tietysti merkita etta eilen poika nukahti kylla sohvalle Poisin syliin (maitoa oli otettu vahan aikaisemmin mutta ihan viimeiseksi poika kavi juomassa vetta lasista). Katselimme kaikki West Wingia joten olin laiska enka lahtenyt viemaan poikaa ylakertaan vaikka oli selkeasti valmis nukkumaan. Nyt nayttaa epailyttavasti silta etta olen raskaana ja toivoinkin kai etta maidon vaheneminen raskaana ollessa edesauttaisi tuota nukahtamisasiaa. Aion kuitenkin jatkaa imetysta, se sattuu vahan mutta ei kuitenkaan hairitsevasti. Joskus kylla puhun pojalle kivusta ja pyydan etta lopetetaan imetys talla kertaa tahan, sekin tuntuu nykyaan sopivan useimmiten.

Olenko laiska kun en ole itse aktiivisesti 'opettanut' poikaa nukahtamaan ilman rintaa? Tottakai olen ajatellut asiaa - joskus itseani ahdistaa jatkuva oinen imetys ja joskus Poisilta on tullut kommenttia etta hanta arsyttaa kun ei voi itse nukuttaa poikaa. Mutta kun olen miettinyt sitten tosissani keinoja ja lukenut esim. No Cry Sleep Solution -kirjan vinkkeja tms. niin aina olen tullut tulokseen etta annan mieluummin ajan hoitaa homman, kylla poika siita jossain vaiheessa luopuu itsekseen. Ja niin nyt tuntuu kayvan.

Kavin pitkasta aikaa lueskelemassa viimevuotisia mietteitani ja vaikka ensin mietin etta poistan koko blogin niin Pagulin edesottamuksista oli sittenkin niin mukava lukea etta aion yrittaa jatkaa ainakin niista  kirjoittamista. Varsinkin nyt kun nayttaa silta etta olen vihdoinkin raskaana, ja Pagulin ja minun kahdenkeskiset paivat jaavat pian vahiin...

Vahan yli vuosi on nyt asuttu taas Lontoossa ja poika on tietenkin muuttunut, kasvanut valtavasti ja oppinut niin paljon. Kuten kysymaan (minulle) haastavia kysymyksia. (Aiti, miksi minulla on kivekset? Aiti, miksi sinun tississa on patti? Mutta onko toisessa?) Laulamaan - omia savellyksia, jalkapallo chantteja (Steve Gerrard Gerrard, he passes for forty yards, he's better than Frank Lampard, Steve Gerrard Gerrard), Lordia. Pyytamaan anteeksi ("I'm sorry I was grumpy with you earlier L."). Kiristamaan ("If you don't play football with me RIGHT NOW, I won't be your friend EVER AGAIN and I'll go and live in another house."). Ottamaan kengat pois jalasta ja laittamaan jalkapallopaidan paalle. Sanelemaan postikortin lomalta parhaalle kaverille, tadille ja isoaidille.

Tyot sitten loppui, ihana helpotuksen tunne. Nyt keskityn viela muutaman paivan ajan tasta lammosta nauttimiseen, sitten pakkaamiseen ja muuttamiseen. Palaan varmaan sitten joskus kuun loppupuolella blogailemaan, tai sitten en...

Mielenkiintoinen artikkeli Guardian-sanomalehdestä.