Töissä järjestettiin kiinalaiseen uuteen vuoteen kuuluva Lo Hei - lounas. Perinteen keskeinen piirre on 'kalanheitto' - mitä korkeammalle heittää sen parempi!

Täytynee vähän selventää. Lo Hei -lounaan ensimmäinen ruokalaji on eräänlainen salaatti joka koostuu nuudeleista, raastetuista säilyke- että tuorevihanneksista jotka tuovat väriä (oranssi, valkoinen, keltainen, vihreä, punainen) salaattiin, maapähkinärouheesta, seesaminsiemenistä, raa'asta kalasta (pieninä viipaleina), rapeista öljyssä paistetuista pikkukekseistä sekä salaatinkastikkeesta (mm. öljyä, luumukastiketta, tuoreen limetin mehu) ja mausteista (suolaa, pippuria ainakin). Tarjoilija tuo ainekset pöytään ja kasaa ne pöydässä tarjoiluvadille 'kekoon' jokseenkin edellämainitussa järjestyksessä. Sitten päästään itse asiaan. Pöytäseurue nousee yhdessä seisomaan ja kaikki 'heittävät' salaattia ilmaan syömäpuikoilla, huudellen samalla onnen ja rikkauden toivotuksia toisilleen. Mitä korkeammalle salaattia heitetään, sitä enemmän vaurautta ja hyvää onnea se tietää tulevalle vuodelle - pieni sotku pöydässä ei haittaa. Näin jatketaan muutama minuutti kunnes salaatti on kunnolla sekoittunut. Sitten se syödään.

Kalana meillä oli lohta, mutta ilmeisesti yleensä käytetään jotain halvempaa kalaa. Salaatti oli yllättävän hyvää, ei kovin mausteista. Inkivääri maistui mukavasti ja sopi hyvin yhteen luumukastikkeen kanssa. Olin nähnyt kaupassa valmiita salaattilautasia myynnissä mutta en silloin ollenkaan ymmärtänyt jutun ideaa enkä olisi uskonyt tykkääväni salaatin mausta, mutta hyvää se oli. Täytyy ostaa kotiin ja syödä Poisin kanssa joku päivä (jos nyt suostuu Atkinsin dieetistä vähän pinnaamaan).

Lo Hei - salaatin jälkeen nautimme seuraavia ruokalajeja:

• rapu & fish maw keitto - lisätään tummaa etikkaa ja pippuria syödessä
• ankka ja merikurkku (sea cucumber) pataa - ankka oli todella maukasta ja merikurkkuakin maistoin; se oli lähes mautonta mutta inhottavan limaista joten en sitten syönyt (eikä syönyt moni muukaan pöydässä). Japanilaiset uskovat että merikurkkua kannattaa syödä saadakseen terveen ihon.
• öljyssä paistettuja katkaraputäytteisiä pullia ja kääryleitä - syödään makean (hunaja?)kastikkeen kera. Maukasta!
• jotain pinaatinsukuista vihreää vihannesta joka tarjoiltiin kuivatun kalan kanssa
• uunissa paistettua kananpoikaa - hyvin paistettua mutta aika vähämausteista; kuulemma nahka oli parhaan makuista mutta sitä en syönyt
• nuudeleita - näissä oli jotain paksua ruskeaa kastiketta joka ei oikein minulle maistunut, sitä paitsi olin tässä vaiheessa jo ihan täynnä.

Juomaksi oli kiinalaista teetä jota join monta lasillista - lämmin ruokajuoma on hyvä keksintö. Jälkiruoaksi oli vielä aika tavallista säilykehedelmäsalaattia.

***

Keskusteluista jäi mieleen miten työkaverit (kaikki meidän pöydässä sattuivat olemaan naisia) kauhistelivat puhelinkoppipuhelimen käyttöä - julkiset puhelimethan ovat niin likaisia, niihin on voinut koskea kuka tahansa! Kuinka sellaiseen voi yleensä koskea kädellään, saati sitten laittaa kasvojensa lähelle?!? Ajatelkaa nyt miten ennen kännykkäaikakautta me kaikki käytimme julkisia puhelimia, miten sitä saattoi! Tähän tultiin kun joku tuli maininneeksi että toimistossa käy kerran viikossa siivooja joka pyyhkii kaikki puhelimet, ja joku kysyi että ei kai hän vain käytä *samaa* rättiä kaikkien puhelimien pyyhkimiseen.

Enpä jaksanut paljoa sanoa tähän keskusteluun - oma kantani kyllä on että en ole asiaa paljon ajatellut eikä minua itseäni ollenkaan häiritse julkisen puhelimen käyttö, ellei joku nyt ihan ilmiselvästi ole käynyt puhelinkopissa tarpeillaan tms.

Itse asiassa, no olen varmastikin tulossa vanhaksi ihan ennen aikojani, mutta kaipaan välillä kovastikin takaisin aikaan ennen kännyköitä kun suunnitelmat tehtiin etukäteen valmiiksi eikä aina vain ajauduttu tähän viimekädessä kännykällä sopimiseen, ja kun saattoi mennä ulos ja tuntea olevansa saavuttamaton (siis ei saavutettavissa) ja omillaan. Outoa ajatella että Paguli kasvaa nyt tiedossa että minulle voi soittaa koska tahansa ja olen aina kännykän toisessa päässä. Haluan tietenkin olla saavutettavissa jos hän tarvitsee minua mutta silti asia mietityttää, tuntuu jotenkin luonnottomalta... vaikka tavallaanhan se on enemmän luonnollista näin että hänellä on kuitenkin koko ajan mahdollisuus jonkinlaiseen yhteyteen äitiin, vaikka joudunkin olemaan poissa. No pian olemme taas suurimman osan ajasta yhdessä.