Työkaveri sai vauvan, ja tapahtumasta tiedottanut sähköposti sisälsi
vauvan painon ja syntymäajan lisäksi ylläolevan tiedon synnytystavasta.
En oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Luulen että jos minulta
olisi kysytty Pagulin syntymän jälkeen voiko koko toimistolle kertoa
synnytystavan niin olisin kieltänyt. Tai sitten voi olla että en olisi
välittänyt asiasta ollenkaan, minulla oli paljon tärkeämpää ajateltavaa.
Ehkä minua häiritsee tuossa ylläolevassa 'yhteenvedossa' se että mikä
tahansa synnytys, tapahtui se sitten alakautta tai
keisarinleikkauksella, oli pitkittynyt tai nopea, helppo tai vaikea,
yksin kotona sunniteltu tai yllättänyt, tai kymmenen lääkärin ja
hoitajan seuraama, tai mikä tahansa, on niin suuri ja vaiheikas
tapahtuma että tuollainen lyhyt toteamus ei voi kuvata sitä ollenkaan
tarpeeksi kattavasti.
Nykyään minua ärsyttää suunnattomasti kun satun näkemään jossain
tv-ohjelmassa 'synnytyksen', joka lähes poikkeuksetta näytetään
tapahtuvaksi sairaalassa naisen maatessa sängyssä puuskuttaen. Ärsyttää
että koko elämäni ajan olin antanut itselleni uskotella että sellaista
synnytys on, tuskallista ja piinallista ja lääketieteellistä.
Raskausaikana luin sadoittain synnytyskertomuksia, tiesin edes vähän
mitä sairaalassa voisi tapahtua. Uskon kuitenkin että telkkarista
saadut mielikuvat silti vaikuttivat siihen miten pystyin (tai siis en
pystynyt) hallitsemaan omaa kipuani. Mistään ei löytynyt mallia
ensisynnyttäjälle siitä, miten synnytykselle voisi antautua
luonnollisena tapahtumana. Tai siis en osannut etsiä mallia tai tietoa
koska tv:stä saatu mielikuva oli niin voimakas.
maanantai, 28. helmikuu 2005
Kommentit