Työkaveri sai vauvan, ja tapahtumasta tiedottanut sähköposti sisälsi vauvan painon ja syntymäajan lisäksi ylläolevan tiedon synnytystavasta. En oikein tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Luulen että jos minulta olisi kysytty Pagulin syntymän jälkeen voiko koko toimistolle kertoa synnytystavan niin olisin kieltänyt. Tai sitten voi olla että en olisi välittänyt asiasta ollenkaan, minulla oli paljon tärkeämpää ajateltavaa.

Ehkä minua häiritsee tuossa ylläolevassa 'yhteenvedossa' se että mikä tahansa synnytys, tapahtui se sitten alakautta tai keisarinleikkauksella, oli pitkittynyt tai nopea, helppo tai vaikea, yksin kotona sunniteltu tai yllättänyt, tai kymmenen lääkärin ja hoitajan seuraama, tai mikä tahansa, on niin suuri ja vaiheikas tapahtuma että tuollainen lyhyt toteamus ei voi kuvata sitä ollenkaan tarpeeksi kattavasti.

Nykyään minua ärsyttää suunnattomasti kun satun näkemään jossain tv-ohjelmassa 'synnytyksen', joka lähes poikkeuksetta näytetään tapahtuvaksi sairaalassa naisen maatessa sängyssä puuskuttaen. Ärsyttää että koko elämäni ajan olin antanut itselleni uskotella että sellaista synnytys on, tuskallista ja piinallista ja lääketieteellistä. Raskausaikana luin sadoittain synnytyskertomuksia, tiesin edes vähän mitä sairaalassa voisi tapahtua. Uskon kuitenkin että telkkarista saadut mielikuvat silti vaikuttivat siihen miten pystyin (tai siis en pystynyt) hallitsemaan omaa kipuani. Mistään ei löytynyt mallia ensisynnyttäjälle siitä, miten synnytykselle voisi antautua luonnollisena tapahtumana. Tai siis en osannut etsiä mallia tai tietoa koska tv:stä saatu mielikuva oli niin voimakas.